Näytetään tekstit, joissa on tunniste näpertelyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näpertelyt. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. joulukuuta 2011

Ihanaa itsenäisyyspäivää!

Olipas eilen mukava maanantai, kun tiedossa oli tiistainen vapaapäivä. Poitsulla oli koulusta lomapäivä, joten meikäläinenkin kävi töissä vain pyörähtämässä aamupäivän. Innostuin ompelemaan essun ja kassin pukinkonttiin. Tilda-kankaat ovat edelleen suosikkejani.
Kassista tuli kääntökassi, joten puolta voi vaihtaa jos ulkopuoli alkaa kyllästyttää.
Edelliseen tunnustuspostaukseen viitaten, silitysraudan vilauttaminen kassille ei olisi pahitteeksi;)

Anopilta lahjaksi saadut Usko-Toivo-Rakkaus-jouluvalot on ripustettu olohuoneen ikkunaan. Nämä valot ovat osa lapsuuden joulua. Vanhemmillani ovat roikkuneet samanlaiset valot ikkunassaan, tosin puna-vihreällä värityksellä, jo 80-luvulta lähtien. En tiennytkään, että valoja saa nyt myös valkoisena. Anoppi makuni tuntien päätyi siis valkoisiin;)
                                  Ihanaa itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Pari kranssia

Siskoni oli kerännyt metsästä mustikanvarpuja, sammalta ja risuja ja pyysi minut ja äitimme askartelemaan joulukransseja. Merja K:n hienoista kransseista inspiroituneena kokeilin kranssien tekemistä ensimmäistä kertaa elämässäni. Perusvärkit kransseihin ovat hyvin simppelit. Ei tarvita muuta kuin sopivan paksuista rautalankaa ja pihdit, joilla katkoa sitä. Loput värkit löytyy luonnosta. 

Kransseihin pyöritin pohjalle risuja ja rautalankaa, jonka päälle kiedoin mustikanvarpuja. Ympärille vielä joulunpunaista nauhaa.
 Toisen kranssin koristelin vanhoilla joulukoristeilla, jotka löysimme vanhempieni varastosta. Jos kransseista olisi halunnut muhkeammat, olisi pitänyt laittaa enemmän mustikanvarpuja. Nämä nyt olivat meikäläisen ensimmäiset kokeilut ja ehkä seuraavista tulee vähän tuuheammat ja siistimmät;)
       Leppoisaa sunnuntaita!

 

tiistai 8. marraskuuta 2011

Pakettia pukkaa

Aion kerrankin aloittaa joululahjojen valmistelun ajoissa tänä vuonna. Haluan paketoida lahjat kauniisiin rasioihin ja laatikoihin. Olen hamstrannut pahvilaatikoita ja tyhjiä rasioita pitkin vuotta ja nyt ne pääsevät hyötykäyttöön. Ensin levitetään askartelutarvikkeet pitkin keittiönpöytää.
Olen suurimman osan askarteluvälineistä ostanut Yhdysvalloista, jossa olin opiskeluaikana vaihdossa. Jos ikinä satutte sinnepäin, suosittelen tutustumaan HobbyLobby-nimiseen putiikkiin, joka on iso askartelukauppaketju. Hinnat eivät päätä huimaa ja meikäläinen meinasi saada kohtauksen kun pääsi hypistelmään kaikkea ihanaa ja tajusin samalla etten voi rahdata millään kaikkea ihanaa koti-Suomeen. Ensi kerralla siis rahtilaivalla matkaan.
Osa tarvikkeista on siististi lokerikossa. Note to self, pitäisi hankkia vielä isompi lokerikko, jotta loputkin tavarat säilyisivät järkevästi.

Mustasta hanskalaatikosta tuli paketti jollekin prinsessalle.
Fazerin sininen -laatikko sai sarjakuvapäällysteen.

 Kalevala koru -rasia sai myös uuden ilmeen. Minulla on vieläkin jäljellä noita puutähtiä, joita voi maalailla ja käyttää somisteena.
Nyt sitten pitäisi löytää sisältöä paketeille. Huomatkaa tehtävän haasteellisuus, kun ensin tehtailee paketteja ja sitten pitäisi löytää sopivan kokoiset lahjat;)

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tänään ompelin vihreän tilkkupeiton

Vietän syyslomaviikkoa. Olipa ihana aloittaa aamu hitaasti omaan tahtiin. Uusi tilkkupeittotilaus on taas vetämässä, joten nyt on hyvää aikaa perehtyä siihen.Ystäväni saa vauvan pian ja haluan antaa lahjaksi rakkaudella tehdyn tilkkutäkin ystävän värimieltymysten mukaan. Innoistuin niin tilkkuilusta, että surautin peiton valmiiksi yhdeltä istumalta. Viritin läppärin pöydälle, laitoin lempparisarjat pyörimään (Project Runway ja Rachel Zoe Project) ja aloin ommella. Ensin tietysti suunnittelin peiton kuviot, leikkasin ne kankaista ja silitin kaksipintaisen tukikankaan tilkkupaloihin kiinni. Työläin osuus oli kyllä ehdottomasti tikkaus. Mukavinta oli surautella peiton viimeisiä päällitikkauksia kun kaikki palat oli jo ommeltu kiinni ja välissä oli ihanan paksu vanulevy. Peiton toiselle puolelle valikoin hauskan viidakkokankaan, jonka luulen sopivan ystävän makuun hyvin.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Laatikosto pikkutavaroille

Meidän keittiössä ainakin pyörii kaikenlaista pikkutavaraa, joka pitäisi saada piiloon. Siitäpä lähti idea tuunata (kamala sana, mutta pakko käyttää tämän kerran!) Ikean puunvärinen laatikosto tähän tarkoitukseen. Työläin osuus oli naulata laatikosto kasaan. Parin vinoon naulatun törötyksen jälkeen luovutin homman miehelle, joka vasaroi laatikoston kasaan. Maalasin laatikoston rungon ja laatikoiden etupaneelit valkoisella maalilla.

Nimikyltteihin sain idean siskolta, joka oli tehnyt samanlaisen laatikon itselleen ompelutarvikkeita varten. Tikkasin läpinäkyvästä muovikankaasta tilkuille taskut nimilapuille. Leikkelin paksusta pahvista sopivan kokoiset palat ja liimasin erikeepperillä tilkut pahviin kiinni. Oli vaikeaa saada käännettyä tilkkujen reunat siististi pahvin taakse. Pahvit liimasin sitten laatikkojen etupaneeliin kiinni. Printtasin kivalla fontilla nimilaput ja laitoin ne lopuksi taskuihin. Jätin muovitaskun yläreunan auki, jotta nimilappuja voi halutessaan vaihdella.