torstai 15. joulukuuta 2011

Sushia kakussa

Kun blogit täyttyvät ajankohtaisista joululimppuresepteistä, ajattelin minä tempaista jotain muuta. Rakastan sushia, jota olen opetellut tekemään itse, ja riemastuin kovasti kun löysin sushkikakkureseptin. Viimein jotain erilaista kilpailemaan perinteisten kalavoileipäkakkujen rinnalle. Kakku maistui ihan yhtä hyvältä kuin näyttikin, nam.

Sushikakun resepti löysin HS:n nettisivuilta.

12 annosta


Pohja
4 kpl ruisleipäviipaletta (murusteltuna)
1/2 dl seesaminsiemeniä (paahdettuna)
3 rkl voita (sulatettuna)

Väliin
2 tl wasabitahnaa

Täyte 1
200 g graavilohta (kuutioituna)
1 kpl avokadoa (kuutioituna)
50 g purjoa (silputtuna)
2 rkl hillottua inkivääriä (garia hienonnettuna)
1 rkl sitruunamehua
1 tl wasabitahnaa

Täyte 2
1 1/2 dl sushiriisiä
2 dl vettä
2 rkl riisiviinietikkaa
1 1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa

Koristeluun
100 g graavilohta
3 rkl hillottua inkivääriä
1/2 kpl kevätsipulia 

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita etikka, sokeri ja suola keskenään ja kääntele jäähtyneen riisin joukkoon.
Vuoraa Ø 17 cm vuoan pohja leivinpaperilla.
Sekoita leipämurut, seesaminsiemenet ja rasva keskenään. Taputtele seos vuoan pohjalle. Sipaise päälle wasabia.
Sekoita lohi, avokado ja purjo keskenään. Mausta seos garilla, sitruunamehulla ja wasabilla. Levitä kalatäyte vuokaan. Tasoittele riisi pinnalle.
Peitä kakku kelmulla ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.
Koristele kakku lohiruusukkeilla, garilla ja kevätsipulisilpulla.
•Tee kakku Ø 24 cm vuokaan 1 1/2-kertaisena.
 Tässä taas hyvä esimerkki, miten aivoni ovat ihan hyytelöä. Lähdin pähkinähyllylle metsästämään reseptissä mainittuja seesaminsiemeniä. Käsi kuitenkin tarttui pinjaminsiemenpussiin ja tajusin mokan vasta kun aloin paistaa pinjaminsiemeniä pannulla ja tajusin, ettei reseptissä mainita siementen paistamisesta mitään. Noh, hyvin nuokin sekaan sopivat. 

4 kommenttia:

  1. Oi oi oi ja näytät tällaiselle sushi-friikille tällaista. Mun on SAATAVA TÄTÄ.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, uusia "tuttavuuksia" ruokapuolella, maistui varmasti hyvältä :)

    VastaaPoista
  3. Nam! Lohivoileipäkakku on aina ollut oma suosikki, joten tämän on pakko olla hyvää :)

    VastaaPoista
  4. Outi, suosittelen kokeilemaan:)

    Marru, kivaa vaihtelua tuo sushikakku jouluruokien keskelle.

    Helina, todellakin:)

    Kannattaa huomioida tuossa kakussa sellainen juttu, että ei pysy ihan yhtä hyvin koossa palaa leikatessa kuin esim cheese caket kun tuota ei ole hyydytetty mitenkään. Kannattaa siis olla mahdollisimman terävä veitsi, jolla leikkaa, niin pala voi pysyä paremmin ehjänä.

    VastaaPoista