keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Raparperia

Ensimmäinen kesälomaviikko on alkanut ihan mukavasti, vaikka säissä onkin toivomisen varaa. Seuraavan kerran minä ja poitsu palataan kouluun ja töihin elokuun puoli välissä. Miehen loma alkaa vähän myöhemmin ja sitten lähdetään reissailemaan. Olen tykästynyt muratteihin ja ostin taas uuden kun edelliset nuupahtivat vanhassa asunnossa. Yllättävän herkkiä nämä muratit. Tai sitten minä vain olen surkea kukkien hengissäpitäjä;)

DSC_0002
Olemme seuranneet mielenkiinnolla, mitä kaikkea uudesta pihasta löytyykään. Täydet propsit talon edellisille asukeille, jotka ovat tehneet ihanan viihtyisän puutarhan. Tästä aiheesta myöhemmin lisää. Tein oman pihan raparpereista ihanaa mansikka-raparperikiisseliä, joka oli niin hyvää, että katosi päivässä parempiin suihin.
DSC_0165
Mansikka-raparperikiisseli
1 l vettä
7 dl raparperia
4 dl mansikoita
1 dl sokeria
3/4 dl maizenaa
tai perunajauhoja



Kiehauta vesi kattilassa ja lisää kuoritut ja pilkotut raparperit sekä sokeri. Anna kiehua lisää ja lisää mansikat. Sekoita maizena/ perunajauhot kylmään vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana sekoittaen joukkoon. Kiehuta pari minuuttia ja nosta vetäytymään. Nauti kermavaahdon kera.
DSC_0174

2 kommenttia:

  1. Nyt on viikon verran tehty kaikkia ihania herkkuja raparpereista :D

    VastaaPoista
  2. Ai teilläkin:D Me tehtiin tänään raparperipiirakkaa. Mitähän sitä seuraavaksi raparperista keksisi:)

    VastaaPoista